Boot Factory - vuodesta 1987

Suutari Pekka Lahti kertoo miten kaikki tapahtui, mistä legendaarinen Boot Factory sai alkunsa.


- Mä menin, syksyllä vuonna 1978, Manderbackan Penalle Stockalle, suutarin oppiin. Mun faija Tapio,
oli suutari ja kirvesmies. Hän pyöritti Punavuoressa, vuosina 1960-64, suutarinverstasta,
ja lopetti kun korjaustyöt meni niin vähiin ettei elättänyt, ja lähti timpurin töihin takaisin.

Mun isoisä Taneli Lahti (s. 1882) oli Miehikkälässä todella arvostettu suutari, ja erikoistunut
varsinkin lapikkaisiin ja jatsareihin. Myös Tanelin isä oli suutari, eli mä olen nyt neljännen polven suutari.

Jostain täältä se kiinnostus kenkiin juontaa. Ei mulla, silloin 19 vuotiaana, ollut mitään hajua
mitä alkaisi tekemään. Faijan kanssa oltiin Katajanokalla, ulkona katolla, remonttia tekemässä, minä apumiehenä, oli syksy ja kylmä, niin ajattelin et
pitää päästä sisätöihin. Ruokatunnilla käänsin Hesarin työpaikkasivut auki ja silmään pisti teksti: Haetaan nuorta suutaria töihin. Mä soitin Penalle ja
kävin sen luona juttelemassa, ja kahden viikon päästä se soitti tule töihin. Suoraan sanoen, mä annoin ymmärtää, et osasin enemmänkin niitä töitä. Totuus paljastui heti ekana päivänä, mutta ei haitannut. Koulutus alkoi siitä ja vei mut täysin mennessään, mä olin siitä työstä tosi innoissani, tiesin heti et näitä töitä mä tulen tekemään. Mun faija ei koskaan opettanut näitä töitä minulle, vaikka meillä oli kotona suutarin ompelukone ja viimeistelykone.

Vuonna 1987 aloin kehittelemään ensimmäistä bootsi-mallia. Mä olin korjannut kenkiä vuodesta 1978
ja meni aika monta vuotta ennen kuin ensimmäiset kengät tein, eli vuonna 1984. Pitäjänmäellä
oli liike jossa korjasin ja myin kotimaisia normaali miesten ja naisten kenkiä. Vahinko vaan, että satuin olemaan senaikaisten Maxi-markettien välissä ja
normi- kengät jäi myymättä.

Kuningas ajatus oli siihen aikaan että voisin tehdä omaan myymälään itse kaikki kengät. Ei se toiminut
ollenkaan. Mä olin aika innokas jo siihen aikaan, jos joku vihjas et tekisitkö kengät, niin jo vain! Aika sitkeetä oli, kun ei ollut siihen minkäänlaista koulutusta, paloin kun kekäle, tein niin monet että kävi.

Päivä normaali korjaushommissa illat kengänteossa (Huom! Ei ollut kännyköitä, tietokoneita sun
muuta. Urheilutkin oli takanapäin)


Vuonna 1987 alkupuolella mä otin Ok-Importin kautta,
espanjalaista Parreno saapasta kokeeksi myyntiin, ja pistin Iltikseen mainoksen ja puhelin alkoi pirraamaan ja kundit tilasi sitä vähän joka puolelta, ja sain
ne aika nopeasti myytyä, kaikki. Tilasin lisää ja sama juttu.

Parreno oli leveä, tylppä, vuoreton, edullinen, mutta
aika heikkolaatuinen. Saila-vaimolle tuumasin et pitäisiköhän ottaa jotain muuta merkkiä rinnalle, ja luopua normaalikengän myynnistä.

Senaikaisia myyjiä oli Degadens joka myi pääasiassa
meksikolaista La Gran Botaa ja tietysti Billy`Gang jolla oli myös La Gran Bota,Tony Moraa joka oli silloin suosituin malli. Eila Salovaara myi myös Moraa ja
K-Kauppa ryhmittymä myi Tony Moraa. Mä kävin kaikki nää läpi, josko joku myisi mulle näistä valtamerkeistä Pitäjänmäen liikkeeseen. Ymmärrettävästi kaikki
kieltäytyi ,mut mä soitin kuitenkin vielä näille K-kaupan kenkä allianssiin ja se tyyppi hermostu siellä täysin ja näillä sanoilla piiskasi: "Älä vittu, suutari enää soittele, sä et tule ikinä saamaan näin hienoja saappaita sun
suutariverstaaseen myyntiin" - johon mä heitin: Jos kukaan ei mulle myy, mä alan tekee niitä itse.

Mä olin kuitenkin koko ajan tehnyt kenkiä, ja aloin
siitä hetkestä miettimään, miten se voisi toimia ja kuka vois jeesata kaavoituksessa. Surakan Unto, vanha mallimestari, Nurmijarveltä. Mä sanoin Untolle että kaavota ja niin mä kasaan koe versiot, että saatais malli kohdalleen. Unto näytti mulle korollista vanhaa 60-luvun miesten tanssikengän lestiä ja mä
pyörittelin sitä kädessä tuumasin et kokeillaan, josta sitten muokattiin kärki uuteen muotoon ja siitä tuli Cobra 1 - lesti.

Tän Cobra 1 kanssa alettiin punnertaa Unton kanssa niin, että Unto teki kaavan ja mä tein saappaan. Se oli helvetin työläs siinä mielessä, et koska ei ollut
kaikkia koneita mitä olis tarvinnu, ja piti aika paljon soveltaa niin, että sen yhden parin kanssa meni pari päivää. Muutenkin, vaikka kuinka yritti tehdä
hienoa saapasta, ne oli kyl aika hurjan näköisiä.

Suomessahan ei ollut kenkäteollisuudessa ja
muutenkaan minkäänlaista bootsi kulttuuria, ja ylipäätään, varsinkaan teollisessa tuotannossa, ja jos tehtiin, niin se oli vastaavaa kuin halvat
markettibootsit, ja puhuttiin niin sanotuista "länkkäreistä" (voi helvetti!)

Vuosina 1986-1990 Suomen kenkäteollisuus ajettiin alas, koska Neuvostoliiton vienti romahti. Mä näin sen ajan, kun kävelin monien konkurssiin
menneiden tehtaiden tyhjiä halleja joissa myytiin koneita. Sydäntä riipi kun tiesi millainen ammattitaito niissä tehtaissa on ollut ja se kaikki oli häviämässä.

Muistan kun kävin Kankaanpäässä, joka oli Suomen
kenkäteollisuuden mekka. Juttelin kenkätehtailija Paavo Männistön kanssa, ja sanoin et mä alan tehdä Helsingissä kenkiä, niin se nauroi miten sä voit siellä
pärjää kun täälläkin on saatanan tiukkaa. Enhän mä itsekkään tiennyt tuleeko tästä mitään, mut palo oli ihan hurja. Mä sanoin Paavolle et mä ainakin haluan
kokeilla vaikka tunsi itsensä aika "pojaksi".

Helsingissä viimeinen kenkätehdas oli Valve joka
lopetti vuonna 1972. Vuosi 1989 -90 oli
koko homman käänne, koska bootsit tuli muotiin maailmanlaajuisesti. Niitä käytti kaikki! Se aika ei tule palaamaan. Bootseja käytti varsinkin rokki-bändit, josta johtui että nuoriso diggas niitä. Sana jostain levis et
hullu suutari on alkanu tekeen bootseja, ja silloin mun luo tuli Sovan Masa, Kaukisen Kari, Veeti Kallio, Saaren Sami, Lehtisen Pete, Paulamäen Jari, muusikoita lähes kaikki.

Me tehtiin poikien kanssa bootseja meidän
omakotitalon kellarissa. Sitä mukaa kun sain rahaa kyhnättyä, ostin jonkun koneen mikä helpotti työtä. Yleensä mä opettelin sen käytön ensin itse,
ja sitten neuvoin muille. Osa koneista oli niin isokokoisia et piti piikata oviaukot isommiksi, että ne mahtui sisään. Päivät oli aika pitkiä, mä aloitin aamu seiskalta ja lopetin illalla siinä kymmenen maissa. Sunnuntain pidin
vapaata, ellei Mekaanikkojen isä Ari Haapaniemi tullut jeesaamaan koneitten
kanssa Karviasta. Sitä kesti melkein viisitoista vuotta.

Tää kenkä ala on kokonaisuudessaan niin laaja. Mä en
varmaankaan olisi pystynyt ensialkuun opettelee vuokratiloissa. Kotona kun teki, se ei maksanut mitään muuta kuin sähkön.