Death Valley camping

Kesällä 2013 vietimme 5 viikkoa Amerikassa, pääosin moottoripyörän selässä. Tukikohtana meillä oli Los Angeles johon aina välillä poikkesimme "latautumaan", keskimäärin latautumista kesti aina 2 päivää, ennen seuraavaa reissua. Ajelimme länsirannikkoa ylös Kanadaan ja alas Meksikoon.

Yksi mieleenpainuvimpia etappeja matkalla oli Las Vegas, sitä edeltänyttä Death Valleytä unohtamatta.

Death Valley on yksi maailman kuumimmista paikoista, kansallispuisto joka on käytännössä pelkkää hiekka aavikkoa, ilman varjon häivettäkään. Sinne siis matkamme ensimmäisenä yönä, telttamajoituksella.

Ajoimme Los Angelesista - vain välttämättömien pysähdysten (lue: bensa + wc) taktiikalla Death Valleyhin. Saavuimme sinne iltapäivällä, ei ehkä kuumimpaan hetkeen, mutta +40 tai enemmänkin taisi mittari näyttää.

Death Valleyssahan on sääntö, että jos jotain tapahtuu - rengas puhkeaa, bensa loppuu tai jotain muuta klassista, niin pitää jäädä paikoilleen tienvarteen. Alueella on jatkuva helikopterivalvonta juuri tätä varten. (Jota me ei kuitenkaan havaittu?) Aavikolla kun voi ihan oikeasti eksyä ja kärventyä kuoliaaksi. Noh, meillähän tietysti puolivälissä tietä Camping alueelle, bensamittari kertoi, että kannattaisi ehkä tankata lähiaikoina. Amerikassa kun on se hauska ominaisuus, että välimatkat saattaa olla yllättävän pitkiä, siis niin pitkiä, että paikallisilla on jopa autoissa, syrjäseuduilla, varabensaa mukana. Onneksi navigaattori toimi ja bensa + camping löytyi vierivieressä.

Tankkasimme ja majoituimme kätevässä pop-up telttakärryssämme. Olin matkalla kiitollinen useimmin kun tämän kerran, että telttakärryn sänky ei ole maan tasalla. Aavikolla kun on myös ne aavikon eläimet!

Yö oli hikinen, mutta fiilis, mikä siellä länkkäreistä tutussa aavikkomaisemassa ollessa on, on aivan mahtava, kun aurinko hiljalleen laskee ja tulee aivan pilkkopimeätä. Tuuli vaan humisee niissä muutamissa puskissa mitä siellä on. Paistettiin nuotiolla makkaraa ja lopulta kuitenkin nukuttiin ihan hyvin, kuten yleensä aina rankan ajopäivän jälkeen.

Seuraavana aamuna jatkettiin kohti Vegasia. Aamupäivän auringossa hikoillessa, haaveili vaan niistä tulevasta kahdesta hotelliyöstä jotka oli jo varattu. Matkalla pysähdyttiin tietenkin paikalliseen matkamuistopuotiin, koska pitihän sitä saada tarra jossa oli prätkän kuva ja teksti: "I survived the ride - Death Valley".




Telttakärry

Tulikuuma autiomaa

Voittaja fiiliksissä kuviteltiin, että kaikista kuumimmasta oli selvitty!

Las Vegas oli molemmille tuttu ennestään, mutta onhan se veikeätä ajaa sinne Harrikalla auton sijaan. Tosin Stripin pääkadulla kun jonotat pari tuntia, että pääset sinne toisessa päässä olevaan hotelliisi - hieman lämpimänä hönkivä Harrikanmoottori jalkojenvälissä, niin tiedät jonottaneesi. Vinkkinä - ei todellakaan kannata kuvitella istuvansa siinä shortseissa, ellei halua grillattua pohjetta hoidella koko iltaa!

Vihdoin hotellissa, pyörä parkkiin - ja pieni ohjelmanumero vielä siitä, kun kaikkien autojen hälyttimet laulavat kuorossa, kun ajetaan parkkihallissa niiden ohi. Onneksi myös paikalliset osaa suhtautua asiaan huumorilla. Huoneeseen - suihkuun ja pieni välikuolema ihanassa, viileässä, pehmeässä sängyssä. Sitten olikin aika upota Vegasin syövereihin iltaa/yötä viettämään.

Las Vegas

Vegasin Harrikkabaari

Seuraavana päivänä vietiin pyörä huoltoon paikalliseen Harrikka liikkeeseen, joista tuli muutenkin kotipesä matkanvarrella. Jenkkilässä osataan pitää huolta "omistaan", jokaisessa merkkiliikkeessä sai ilmasta juotavaa ja usein syötävääkin. Ja pitihän se jääkaappimagneetti tai pinssi hakea joka kylästä!

Tarkoituksena oli siis vaihtaa renkaat loppumatkaa varten. Hieman karmivana yllätyksenä toisesta renkaasta löytyi ruuvi, joka siis ei kuitenkaan ollut aiheuttanut mitään ongelmaa, mutta olisipa ollut mielenkiintoista, jos se olisi esimerkiksi siellä aavikolla aiheuttanut jotain odottamatonta! Pieni harmiton säikytys on aina tervetullutta moottoripyörämatkailussa, ettei totuus unohdu - siis se, miten suojaton sitä oikeasti siinä pyörän selässä loppupelissä on!

Toinen ilta Vegasissa meni mukavasti, siellä tulee ainakin käveltyä - ihan mielettömästi. Aamulla haimme pyörän ja suunnittelimme ajavamme Utahin puolelle seuraavaksi yöksi.

Vegasissa sattui kuitenkin olemaan juuri silloin kaikkien aikojen lämpöennätys +50! näytti mittari, radiossa povattiin vielä paria astetta lisää iltapäiväksi. Ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa. Mitä tekee Suomipoika ja tyttö - suuntaa Harrikan keulan kohti kuumana hehkuvaa moottoritietä.

Ladattiin termospullot täyteen jäätä ja vettä - tästä oli iloa noin 10 minuuttia, kunnes jää oli sulanut ja vesi muuttunut kuumaksi. Ajettiin bensa-asemalta seuraavalla, lievää ylinopeutta ehkä. Olo oli vähän kun saunaan olisi laittanut tuulettimen puhaltamaan kuumaa ilmaa kohti palanutta ihoa, eli tunsi elävänsä, joka solulla!

Kaadoin takapenkiltä isännän t-paidan selkään vettä litratolkulla, ettei se kuole lämpöhalvaukseen ennen seuraavaa bensistä.

Eräällä, kasinomaisella, bensa-asemalla saimme hauskan kommentin paikalliselta naiselta - "siinä on todellinen Harrikkamies, kun vie naisensa ajelulle tällä ilmalla" Ei voinut oikein kun nauraa tilanteelle. Vihdoin löytyi tienvarrelta myös oikea kasinohotelli ja päätimme, kerrankin viisaasti, jäädä vielä Nevadan puolelle yhdeksi yöksi. Voi sitä nautinnon määrää kun pääsi hotellin uima-altaaseen ja sen jälkeen buffet pöytään Amerikan tyyliin.




Sundance Resort

Omistajan kuva ravintolan seinällä

Seuraavana aamuna jatkoimme Utahin puolelle, jossa lämpötila oli jo inhimillisissä lukemissa. Suuntana Salt Lake Cityn lähellä sijaitseva Sundance Resort - joka tunnetaan myös kuuluisasta omistajastaan Robert Redfordista. Toiveina tietenkin nähdä tämä legenda livenä, koska herra asuu siellä itsekkin. Mutta jouduttiin tyytymään vain upeisiin maisemiin tällä kertaa. Suosittelen kuitenkin pistäytymään paikassa. Resort on auki kesät talvet ja julkkisten bongailun lisäksi paikassa voi harrastaa mm. monenlaista liikuntaa.

LadyBiker