Pariisi

Halki Euroopan 5.-27.7.2015

Edessä oli elämäni ensimmäinen kesälomareissu moottoripyörällä. Halu olisi ollut kova lähteä omalla pyörällä, mutta vähäisen kokemuksen vuoksi päädyin tarakkaharakan osaan.

Matkan suunnittelu oli alkanut, ystäväni toimesta, lähes vuosi ennen itse toteutusta. Päätös lähteä yhdessä tehtiin vasta hieman ennen itse reissua.

Google mapsilla reittisuunnitelmia, kilometrien ja tarvittavan ajan laskemista, fiilistelyä ja ajatusten jakamista. Suunnitteilla oli reissu, josta voisi tulla huikea, "once in a lifetime" - kokemus.

Niin se sitten alkoi sunnuntaina 5.7, kun me (kaksi ihmistä), yksi pyörä ja peräkärry pakkauduimme laivaan Turusta kohti Tukholmaa ja suurta tuntematonta seikkailua.

Ensimmäinen isompi kohde oli Pariisi, kuva Eiffel-tornin edessä ja ajo Riemukaaren ympäri, unelmat jotka haluttiin toteuttaa. Matka kulki läpi Tanskan, Saksan ja Belgian. Saksassa myös päädyttiin testaamaan paikallisen Euromasterin palveluita. Tämä siksi, että mieleen nousi epäilys kestävätkö peräkärryn pyörät koko reissun ajan. Totesimme, että vaihdetaan ne nyt Saksanmaalla, kun kielikin hieman sujuu eikä vasta maassa, jonka kieltä kumpikaan ei osaa. Päätös osoittautui loistavaksi; Homma hoitui vartissa ja hintakin oli edullisempi kuin Suomessa 

Pariisi valloitettiin 9.7. iltapäivällä mitä upeimmassa säässä; Auringon paiste ja hieman yli +30 astetta lämmintä. Siihen kun lisää katukivetyksestä hohkaavan lämmön oli tunnelma melkoisen kuuma ja hikinen, mutta myös onnellinen, ensimmäinen etappi saavutettu. Kaupunkikierroksen jälkeen keula kohti Versaillesia ja leirin pystytykseen.

Matkan seuraava etappi oli Pyreneet ja niiden keskellä sijaitseva Andorran  ruhtinaskunta,  jonne saavuttiin 11.7. Alpeilla patikoineena ja huippuja "valloittaneena" ei odotukset Pyreneistä olleet kovin korkealla. Mutta toisin kävi, vaikuttavat vuoret ja hienoja teitä ajella, pieniä kyliä korkealla rinteellä mutkateiden päässä. Tämä on ehdottomasti motoristeille suositeltava kohde.  Andorrassa australialaiset telttanaapurit kertoivat, että varusteita löytyy edullisesti maan pääkaupungista, Andorra la Vellasta. Koska meillä ei ollut ylimääräistä tilaa, päätimme jättää shoppailut kuitenkin väliin. Edellä mainittu pariskunta kertoi meille paljon mielenkiintoisia tarinoita, olivat olleet reissun päällä jo 16 kk, ja vielä oli tarkoitus jatkaa 10 kk ennen kotiin paluuta.

Andorrassa suunniteltiin reitti kohti Ranskan Rivieraa ja navigaattoriin syötettiin kohde. Taival alkoi hyvin, pääsimme Ranskan puolelle. Lienevätkö sitten syynä pitkät tunnelit vai mikä, mutta navigaattori alkoikin ajattamaan ympyrää. Onneksi tajusimme sen jo siinä vaiheessa, kun olimme toisella kierroksella. Kaikki vuoret näyttää samalta voi joskus siis tarkoittaa sitä, että ne tosiaan ovat niitä samoja. Uusi suuntima naviin ja matkaan.

Manner-Euroopassa helteet jatkuivat. Tämä tietysti takasi mukavat maisemat, mutta toisinaan oli ajaminen kohtuullisen raskasta. Välimeren rannalle, Port Leucate, päästyämme ainoa ajatus oli "nyt on päästävä uimaan". Tuskin koskaan aiemmin on veteen pulahtaminen tuntunut niin miellyttävältä. Vaikka meriveden lämpötila olikin noin +25, oli uinti virkistävää ja matkaa jatkettiin iloisin mielin kohti Agden kaupunkia.

Seuraava etappi oli visiitti Monacoon. Rannassa matkan varrella olisi ollut monta kuuluisaa paikkaa: Marseilles, Toulon, Saint-Tropez, Cannes, Nizza. Päätimme kuitenkin jättää varsinaisen rantatien väliin ja huristaa lähes suoraan kohti Monacoa, jonne 14.7. iltapäivällä saavuimmekin. Matka oli ollut helteinen, kuuma ja hikinen. Kypärätkin olivat likomärät hiestä. Onneksi "mopoparkki" löytyi nopeasti. Samassa tutustimme paikalliseen "kadunlakaisijaan", joka kertoi meille, että ilman paitaa ei saa kaduilla kulkea. Hän kertoi myös käyneensä Suomessa noin 20v sitten jotakin kisoja katsomassa Helsingin olympiastadionilla, small world. Lopuksi hän opasti meille vielä reitin rantakuppilaan, jossa saimme nauttia paikallisen panimon olutta. Jos edellisen päivän mereen pulahdus oli ollut huippukokemus, niin nyt maistui kylmä olut paremmalta kuin ikinä. Olisihan niitä voinut juoda vaikka toisenkin, mutta kuskilla oli rajoitteensa eikä hän ollut halukas katselemaan kyytiläisenkään oluen juontia yhtä tuoppia enempää. Ruhtinaan palatsi, kasino ja veneranta nähtiin ohessa ja ajettua myös pätkä Monacon formula rataa.

Mutta matkan piti vielä jatkua muutama kymmenen kilometriä Italian puolelle San Remoon, jossa laitettiin leiri pystyyn vauhdilla, jotta jäi vielä aikaa uimiselle ja snorklaukselle. Mukava rauhallinen ranta alhaalla "laaksossa" sai paluumatkalla aivan uuden piirteen. Portin vieressä olevan kiviaidan koloon vilahti jotakin tummaa - ällöttävä iso rotta. Toinen meistä yritti lopun iltaa panostaa näyn unohtamiseen, jotta kykeni nukkumaan yön teltassa rauhallisin mielin.

Seuraavana aamuna karavaani lähti ajoissa liikkeelle tarkoituksen ajaa koko pohjois Italian halki Venetsiaan. Parin tunnin ajamisen jälkeen oli "pakko" alkaa vähentää vaatetusta. Aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi +40 asteeseen. Lämpöä tuli siis taivaalta ja kuumasta asvaltista. Mikään vauhti ei enää olotilaa viilentänyt. Ajovarusteeet vaihtuivat T-paita & shortsit - yhdistelmään. Juomataukoja ja juomisen määrä oli lisättävä. Suomalaiselle hieman "outo" tilanne, kun aina pysähdyksissä piti päästä varjoon istumaan. Huoltoasemilla pysähtyminekin sai aivan uuden merkityksen. Sisätiloissa hengailu oli pysähdyksen kohokohta, ilmastointi!  Ostosten suorittamisessa ei ollut mitään kiirettä.

15.7. iltapäivällä saarelle rakennettu Venetsia saavutettiin. Tässä "kelluvassa" kaupungissa olikin ilma huomattavasti raikkaampi, meri ja tuuli kaduilla. Venetsia on kaunis ja erilainen kaupunki, poikkeamisen arvoinen, vaikka parkkimaksu olikin 4 eur/h!

Seuraava etappi oli Kroatia. Siispä Harrikan keula kohti Triesten kaupunkia. Kroatiaan matka kulki Slovenian läpi ja ensimmäinen pysähdys Kroatissa oli Rijekan kaupungissa. Sieltä jatkoimme rantatietä pitkin kohti etelää. Edelleen aurinkoinen, ja helteinen, sää oli ilonamme. Tässä säässä maisemat ajoreitillä olivat ainakin parhaimmillaan. Tie kulki lähes rantaviivaa - toisella puolen kauniina siintävä meri ja toisella puolen rosoiset vuoret, joiden rinteillä tie mutkitteli. Jälleen kerran sisimmän valtasi tunne, että tämä on ihan parasta ja hienoita ikinä. (Näitä tunteita tuntui olevan koko matka täynnä.) Ajoimme hieman Senjin kaupungin etelä puolelle, jossa leiriydyimme alas laaksoon lahden poukamaan. Kaunis paikka, kirkas vesi, ja sukellusseura! Telttapaikan valinnan jälkeen lähdettiin katsastamaan sukellukseen osallistumismahdollisuudet. Se jolla siihen intressejä oli pääsikin seuraavana päivänä kahdelle sukellusretkelle. Ensin lähtörannasta aamulla ja myöhemmin iltapäivällä toinen jossa veneellä kuljettiin kauemmaksi merelle. Sillä aikaa ei toinen matkalainen suinkaan "ruikuttanut rannalla" vaan nautti omasta seurastaan ja poltti olkapäänsä.

Senjissä, 17.7. teimme päätöksen että käännymme takaisin kohti pohjoista, jotta paluumatkasta ei tule liian kiireinen. Mutta jonain päivänä matkan voisi kohdistaa suoraan Kroatiaan ja siellä seikkailemiseen. Sekä lisänä pitäisi tehdä samalla visiitti Montenegroon, jota tapaamamme liettualainen motoristi pariskunta kehui upeaksi kokemukseksi.

Eli lähdimme takaisin samaa reittiä Slovenian läpi Italiaan ja kohti Garda järveä. Lämpöaalto jatkui, mutta pysyihän maisemat upeina, kun aurinko paistoi. Ei se vesisateessa ajelu edelleenkään tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka kuumuus ja hikoilu olivatkin koko ajan seurana.

Yllättäen Gardalle saavuttua ensimmäisenä mielessä oli, että uimaan on päästävä ja sinne sitten suunnistettiin. Ranta oli hienoa hiekkaa ja matala, vesikin lämmintä, se kasteli mutta ei viilentänyt. Tässä vaiheessa alkoi jo mielessä orastamaan ajatus nukkumisesta ilmastoidusta huoneessa. Yölliset lämpötilat eivät viime aikoina olleet laskeneet alle +20 asteen, joten teltassa kahdestaan tarkeni oikein hyvin. Pelkkä untuvamakuupussin (-12 asteen kestävyys) näkeminen alkoi jo hikoiluttamaan. Päätimme leirintäalueella kysyä josko ilmastoituja "mökkejä" olisi tarjolla. Yllättäen siinä vaiheessa iltaa oli kaikki jo varattu, joten päätimme urheasti jatkaa telttailua. Läheisyys lämmittää, sanotaan. Onneksi matkassa oli gentlemanni, joka siirtyi teltan "eteistilaan" ilman patjaa nukkumaan niin, että "kauniimpi osapuoli" sai nauttia patjalla olosta itsekseen. Hmm, vai oliko syynä vain se hänen oma tuskainen olotilansa. Niin tai näin tuli siitä win-win tilanne, molemmilla oli hieman viileämpi, tai ainakin vähemmän hikinen, olotila J

Seuraavana oli etappi Gardajärven ympäriajo, joka sitten toteutettiin 19.7. Kylien läpi ajaminen oli hidasta; Kapeat kadut ja moni muukin oli päättänyt kyseisenä sunnuntaina lähteä liikkeelle. Onneksi meillä ei ollut kiire, olimmehan lomalla. Gardan pohjoispää oli ehdottomasti miellyttävämpi paikka kuin eteläpää. Ilma oli raikkaampi, lämpötilasta huolimatta, vähemmän ihmisiä, vesi kirkasta ja kauniimmat maisemat vuorten rinteillä. Uimaan ja snorklaamaankin pysähdyimme pieneen suojaiseen poukamaan. Ympäriajon jälkeen takaisin leirintäalueelle ja päätimme selvitä illan ruokailusta helpolla. Ravintolasta pizzaa ja olutta, jälkkäriksi vesimelonia. Yökin oli hieman parempi, kun tuli mieleen, että sisäteltanhan voi jättää kokonaan pois.

Seuraavaksi etappina olivat Alpit ja toiveissa, että kyllä ne kelit nyt viilenee inhimilliseksi, vaikka lukemaan +25 tai jotain. Lähdimme kohti pohjoista, Itävaltaa ja sen korkeinta vuorta Grosslockneria, 3798m. Matkan aikana valkeni, että lämpötilat eivät tästä juurikaan taida laskea. Ajoimme Lienzin kautta kohti Grosslocknerin huippua ja sitä kiertävää Hoch Alpenstrassea. Jälleen saimme matkalla nauttia hienoista maisemista korkeiden huippujen lisäksi myös upea vesiputous. Grosslockner Hoch Alplenstrasse on reilut 40km pituinen maksullinen tieosuus, joka kiipeää serpentiinimäisesti ylös reiluun 2500m ja palaa sieltä alas toiselle puolen vuorta.  Matka on hieno kokemus. Alastullessa kyllä toisinaan tuli mieleen miten jarrut kestävät ja toivottavasti kestävät.

Zell Am Seessä, 21.7., aamu valkeni hieman "viileämpänä" kuin aiemmat, lämpötila oli kasin aikaan noin +18. Matka jatkui kohti seuraava kokemusta, eli piipahdus Saksan puolelle katsomaan vajaan 100km päässä olevaa Hitlerin 50v lahjaa, Alppi maja Kotkanpesää (Das Kehlsteinhaus), joka sijaitsee 1834m korkeudessa.  Huipulle on mahdollista mennä bussilla tai patikoiden. Valitsimme bussin, joka osoittautui melkoiseksi kokemukseksi. Bussi matka kesti noin 20 min, matkaa oli 6,5km ja nousua 700m. Maisemat olivat kyllä kohdillaan. Huipulle pääsy vaati vielä 125m hissimatkan vuoren sisällä ja sen jälkeen ylhäältä avautui näkymä laaksoon jopa Salzburgiin asti. Tämä oli kyllä päivän ehdoton koko kohta.

Matka kuitenkin jatkui takaisin Itävallan puolelle, kohti Wieniä. Matkalla oli kivoja pieniä kyliä mm. kaunis Melkin kylä. Yöpymään päätimme jäädä St Pölteniin. Lähes täydellisesti toiminut navigaattori teki toisen kerran temput ja ohjasi meidät kylän toriaukiolle kävelykatujen kupeeseen ja ilmoitti, että tässä se leirintäalue nyt on. Hmm, no ei siinä muuta kuin pysäyttämään seuraava ihminen ja kysymään neuvoa. Onneksemme kyseessä oli avulias miespuolinen henkilö, joka kertoi, että leirintäalue on noin 3 kilsan päässä, mutta reittiä on vaikea selittää. Kein Problem, hän oli liikkeellä aidolla punaisella Vespalla ja lupasi lähteä opastamaan. Näin pääsi taas kerran karavaani onnellisesti perille. Suurkiitos tälle ihanalle ihmiselle J Myöhemmin kotona vasta huomattiin, että tässä kylässä olisi ollut Euroopan suurin Harley-Davidson dealers shop.

Seuraava etappi oli Puolan Auschwitz. Sen kyseenalaisesta ja ikävästä historiasta huolimatta tästä paikasta tuli meille suuri positiivinen kokemus. Päätimme kysäistä keskitysleirin vieressä olevasta hotellista, josko siellä sattuisi olemaan vapaita huoneita, ilmastoinnilla kiitos. Respan tyttö kertoi, että yksi huone on. Mutta edellinen asiakas oli valittanut, ettei ilmastointi toimi kunnolla ja sitä ei ole vielä ennätetty korjaamaan. Mutta, jos otamme huoneen, hän antaa meille alennusta. Pieni tuumaushetki ja päätimme ottaa, olisi se varmasti viileämpi kuin teltta ja ajatus puhtaista lakanoista ja pyyhkeistä houkutti. 16 kuumankostean telttayöpymisen jälkeen huone tuntui taivaallisen viileältä ja miten hienoa oli suihkun jälkeen ottaa puhdas valkoinen pyyhe ja mennä nukkamaan puhtaiden lakanoiden väliin. Elämä on ihanaa. Ja herätessä meitä odottaisi valmiiksi katettu aamiainen!

Kunnon aamiaisen jälkeen lähdimme kiertämään Auschwitzin keskistysleiriä. Kaikkine kauheuksineenkin on paikka näkemisen arvoinen. Kiertokäyntiin on hyvä varata riittävästi aikaa, meillä meni siellä 4 tuntia. Iltapäivällä matka jatkui kohti Varsovaa. Tarkoituksen oli käyttää "ohitustietä", mutta jo(?) kolmannen kerran reissun aikana navigaattori alkoi temppuilla. No ei siinä auttanut muu kuin ajaa kaupungin läpi, eikä se huono vaihtoehto ollutkaan. Kiva paikka, emmekä osuneet sinne ruuhka aikaan. Edellisen yön luksus majoituksen innoittamina päätimme ottaa huoneen jostakin tienvarsi hotellista. Löysimmekin kivan ja edullisen majapaikan aamiaisella. Hinta taisi olla peräti 38 eur/2 hlöä - vähemmän kuin Versaillesin tai Gardan telttapaikka.

Mielessä oli itänyt ajatus poiketa Kaliningradiin. Sehän on melkein matkan varrella ja molemmilla viisumit, siispä, tuumasta toimeen ja keula kohti Venäjää. Rajamuodollisuudet toimivat paremmin kuin Suomen ja Venäjän rajalla. Pysähdyksiä oli useita, mutta homma eteni ja virkailijat hymyilivät. Ne kaikenlaiset pienet lippulappuset saimme modernisti valmiiksi tulostettuna, eikä niitä tarvinnut itse käsin kaksin kappalein täyttää. Rajan ylityksen jälkeen mielen valtasi kyllä epäilys. Matkaa itse kaupunkiin oli noin 170 km ja ns. valtatie oli kuin perunapelto. Tätä karavaania ei ollut suunniteltu kyseiselle alustalle ajeluun. 50 km pomputtelun jälkeen tie tasoittui ja matka jatkui normaalisti. Paikallinen Ibis Kaliningrad osoittautui hyväksi majapaikaksi, myös mopon sai riittävän turvallisesti parkkiin. Itse kaupunkiin emme pahemmin ehtineet tutustua vain paikalliseen meri- ja militäärimuseoon kurkimme aidan takaa.

Aamulla matka jatkui Kuurin kunnasta pitkin takaisin Liettuan puolelle. Edellisen päivän kokemukseen peilaten mielessä oli epäilys kyseisen pikkutien kunnosta. Onneksi se osoittautuikin turhaksi. Tie oli kohtuullisen hyvässä, ihan ajettavassa, kunnossa. Muuten tämä kapea niemimaa ei osoittautunut ihan sellaiseksi maisemareitiksi kuin etukäteen ajattelimme. Meri näkyi vain hetkittäin kunnolla, pääasiassa molemmin puolin oli metsää. Tienvarrella oli kyllä paljon P-paikkoja, joista pääsi kävellen rantaan ja vaikka uimaankin. Kuitenkin tämä oli huomattavasti mielekkäämpi ajoreitti kuin edellisen päivän "highway". Niemen päässä Klaipeidassa meitä odotti lyhyt lossimatka ja olimme taas mantereella.

Keula kohti Riikaa, jonne saavuimme lauantaina, 25.7., iltapäivällä. Otimme huoneen Radisson SAS hotellista, mopo ja kärry vartioituun parkkiin, tavarat huoneeseen ja saunaan. Kaikesta matkan helteessä ja kuumuudessa huolimatta sauna tuntui hyvältä. Lähti vihdoinkin matkan aikana kertynyt pöly ja lika kunnolla pois iholta ja päälle pulahdus altaaseen. Iltaa lähdimme viettämään Riikan kauniiseen vanhaan kaupunkiin. Kevyt päivällinen, muutama olut ja riksa-ajelu - niistä on hauska ilta tehty.

Aamiainen oli ruhtinaallinen, etenkin lähes kolmen viikon camping aamiaisten jälkeen, vatsa täyteen ja ähkien pyörän selkään - keula kohti Tallinnaa. Noin 50 km ennen Pärnua alkoi tietyöt, vähän väliä vain yksi kaista käytössä. No ei siinä mitään ohjaus toimi liikennevaloin, kunnes jono pysähtyi kesken kaiken yhdelle kaistalle ja edessä seisoi useita täysperävaunurekkoja.  Ei muuta kuin tarakkaharakka pois kyydistä ja tiedustelemaan mikä mättää. Jonkin matkaa edessäpäin oli bussi, nokka meitä kohden. Se oli rikkoontunut. Argh, mitä nyt, rotvalli oli sen verran korkea, ettei siitä voinut mennä alas viereiselle tien pohjalle, eli ei muuta kuin kieli keskellä suuta ja yhdistelmä jatkamaan matkaa autojen välistä.

Pärnussa poikettiin vielä motoristien mestaan, Alexandri pubiin, kahville.

Matkan viimeinen ilta vietettiin Tallinnassa, ensin kylpylään rentoutumaan, ja sitten kaupungille syömään. Maanantaina, 27.7, saavuimme takaisin kotimaan kamaralle. Takana oli noin 9000 ajokilometriä, 18 eri maata, hienoja maisemia ja kokemuksia, sekä ennen kaikkea paljon lämpöä ja aurinkoa!

Reissu oli ollut kaikin puolin mitä mahtavin!

Bikerbunny

Belgia

Kroatia